Henkinen väkivalta ei aina ala suurista kielloista, uhkauksista tai näkyvästä kontrollista.
Usein se alkaa paljon hienovaraisemmin.
Jokin asia aiheuttaa riidan. Jokin ystävä tuntuu kumppanista väärältä. Jokin vaate herättää arvostelua. Jokin mielipide johtaa pitkään syyllistämiseen. Jokin meno tekee toisesta kylmän, loukkaantuneen tai vihaisen.
Vähitellen ihminen alkaa oppia, mitkä asiat kannattaa jättää tekemättä. Ei välttämättä siksi, että joku suoraan kieltäisi. Vaan siksi, että seuraukset ovat liian raskaita.
Elämä alkaa pienentyä vähän kerrallaan
Rajoittava kontrolli voi näkyä monella tavalla.
Kumppani voi arvostella ystäviäsi, läheisiäsi tai tapaasi viettää aikaa. Hän voi kyseenalaistaa pukeutumistasi, rahankäyttöäsi, työtäsi, harrastuksiasi tai sitä, kenen kanssa olet tekemisissä.
Hän voi vaatia jatkuvasti selityksiä. Missä olet ollut? Kenen kanssa? Miksi et vastannut heti? Miksi haluat mennä sinne? Miksi tuo ihminen soittaa sinulle?
Tai kontrolli voi olla epäsuorempaa. Toinen ei ehkä sano: “Et saa mennä.” Sen sijaan hän loukkaantuu, suuttuu, vetäytyy, syyllistää tai tekee lähtemisestä niin vaikeaa, että seuraavalla kerralla päätät itse jäädä kotiin.
Silloin ulkopuolelta voi näyttää siltä, että ihminen tekee valintansa itse. Mutta valinnan taustalla voi olla pitkä kokemus siitä, mitä tapahtuu, jos toimii toisin.
Ihminen alkaa ennakoida
Vähitellen ympäristöä ei tarvitse enää edes aktiivisesti kontrolloida. Ihminen alkaa tehdä sitä itse. Hän miettii etukäteen, mikä saattaisi aiheuttaa ristiriidan. Hän vaihtaa vaatteen. Jättää ystävän tapaamatta. Ei kerro jotakin asiaa. Poistaa viestin. Ei sano mielipidettään. Jättää hakematta työpaikkaa. Ei lähde harrastukseen.
Lakataan vähitellen tekemästä asioita, jotka ennen olivat osa omaa elämää.
Ei siksi, että ne olisivat menettäneet merkityksensä. Vaan siksi, että niiden hinta on alkanut tuntua liian suurelta.
Tämä on yksi henkisen väkivallan ja rajoittavan kontrollin vaikeimmista puolista.
Elämä voi kaventua niin hitaasti, ettei muutosta itse huomaa.
Kun oma tahto jää taka-alalle
Pitkittyessään tällainen tilanne vaikuttaa usein myös siihen, miten ihminen hahmottaa itseään.
Mitä minä oikeastaan haluan?
Mistä minä pidän?
Mitä minä ajattelen tästä?
Saanko olla eri mieltä?
Onko minulla oikeus sanoa ei?
Kun huomio on pitkään ollut toisen reaktioissa, oman sisäisen äänen kuuleminen voi vaikeutua. Ihminen saattaa huomata kysyvänsä jatkuvasti muiden mielipiteitä tai tuntevansa epävarmuutta aivan tavallisissa päätöksissä. Tämä ei tarkoita sitä, että oma tahto olisi kadonnut. Se on voinut jäädä pitkäksi aikaa taka-alalle.
Toipuminen on myös oman tilan palauttamista
Kun väkivaltainen tai kontrolloiva suhde päättyy, elämä ei välttämättä heti tunnu vapaalta. Vaikka toinen ihminen ei enää rajoita, vanhat säännöt voivat jatkaa elämäänsä mielessä pitkään.
Siksi toipumisessa yksi tärkeä vaihe on huomata vähitellen:
Mitä minä olen jättänyt tekemättä?
Mistä olen luopunut?
Keitä ihmisiä olen etääntynyt?
Mitä mielipiteitä olen jättänyt sanomatta?
Mitä asioita olen alkanut välttää?
Mitä sellaista elämässäni oli ennen, mikä tuntui omalta?
Näihin kysymyksiin ei tarvitse vastata kerralla. Eikä kaikkea menetettyä tarvitse ottaa takaisin. Ihminen muuttuu kokemustensa myötä. Jotkin asiat eivät ehkä enää tunnu tärkeiltä. Mutta nyt valinta voi vähitellen olla oma.
Pienet asiat voivat olla suuria askelia
Toipuminen voi näkyä hyvin arkisissa asioissa.
Soitat vanhalle ystävälle. Aloitat uudelleen harrastuksen, joka jäi vuosiksi. Lähdet kävelylle silloin, kun itse haluat. Pukeudut tavalla, joka tuntuu omalta. Sanot mielipiteesi ilman pitkää selittelyä. Teet päätöksen kysymättä ensin, mitä joku toinen siitä ajattelee. Huomaat olevasi eri mieltä ja huomaat samalla, ettei maailma romahda.
Ihminen voi esimerkiksi seistä kaupan hedelmätiskillä ja huomata miettivänsä: valitsenko sen omenan, jonka itse oikeasti haluan, vai sen, jonka entinen puolisoni olisi halunnut minun valitsevan?
Tällaisissa pienissä hetkissä voi harjoitella oman tahdon kuuntelemista. Samalla voi huomata, kuinka vahvasti toisen ihmisen mielipiteet ja toiveet ovat vielä mukana omissa valinnoissa.
Toipumiseen kuuluu vähitellen se, että oppii tunnistamaan: mitä minä itse haluan?
Ulkopuolelta tällaiset asiat voivat näyttää pieniltä.
Ihmiselle itselleen ne voivat olla merkkejä siitä, että oma elämä alkaa jälleen laajentua.
Toipumisessa kysymys muuttuu
Rajoittavassa suhteessa kysymys on usein ollut:
Miten minun pitää toimia, jotta toinen ei suutu?
Toipumisessa kysymys voi vähitellen muuttua:
Miten minä haluan elää?
Siinä on valtava ero.
Ensimmäisessä oma elämä rakentuu toisen reaktioiden ympärille. Toisessa ihminen alkaa jälleen rakentaa elämäänsä omien arvojensa, tarpeidensa ja toiveidensa ympärille. Ehkä kaikkea ei saa takaisin. Ehkä kaikkea ei edes halua takaisin. Mutta jotain tärkeää voi palata.
Kokemus siitä, että oma elämä kuuluu jälleen itselle.
Kaisa Mirano
Lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut psykoterapeutti.
