Kirjoitan tässä blogissani irtaantumisesta ja toipumisesta vaikeista parisuhteista. Kun tarkoitan vaikeita parisuhteita, niin tarkoitan suhteita, joissa voidaan katsoa olevan henkistä- ja jopa fyysistä väkivaltaa.
Kirjoitan usein myös narsismi ilmiöstä, mikä ei luonnollisestikaan ole aina näissä suhteissa läsnä, mutta mikäli on, niin se tuo asetta raskaamman twistin suhteisiin ja niistä toipumiseen. Kaikkea kirjoittamaani, ei näin ollen voi liittää kaikkiin vaikeilta tuntuviin eroihin, sillä mikäli sekoitamme eroahdistuksen narsismiin, niin voi tulla tehtyä ylilyöntejä, ylitulkintoja jonka seurauksena suhteen jälkeinen keskusteluyhteys vaikeutuu.
Toipumisen voidaan kutienkin katsoa etenevät tiettyä rytmiä, jotka olen jaotellut metaforaksi neljästä eri vuodenajasta. Näillä vuodenajoilla ei ole mitään tekemistä todellisen vuodenkierron keston kanssa, tai sen kanssa, mikä vuodenaika on kenenkin mieleen, vaan kuvaan toipumista luonnossa näkyvien merkkien kautta ja niiden yhtymäkohtaan ihmismielen toipumisprosessissa.
Luonnosta voi oppia paljon, ja tämän takia luonnon kuunteleminen, ihan samoin kuin oman sisimpämme kuunteleminen, on äärimmäisen antoisaa, vaikkakin ajoittain hyvin epämukavaa ja jopa kivuliasta.
Olen innoissani päästessäni jakamaan osaamistani ja kokemuksiani tämän aiheen parissa, ja toivon, että tästä yhteisestä matkasta tulee merkityksellinen meille kaikille.
Toipumisen neljä vuodenaikaa
Toipumisen neljä vuodenaikaa ovat jokainen yhtä tärkeitä – yhtään vaihetta ei voida nopeuttaa eikä ohittaa. Tulen tähän asiaan palaamaan vielä monta kertaa! On kuitenkin selvä, että toipuminen ei voi alkaa, ennen kun jokin muutos nykyisessä jumittavassa elämäntilanteessa ei ole vielä alkanut. Tämän takia aloitimme aiheen tutkimisen syksystä, ja siirrymme tästä jouhevasti kohti toipumisen seuraavaa vaihetta joka luonnon kierrossa on hiljainen ja unelias talvi.
TALVI
Talvi kuvastaa toipumisessa vaihetta, jossa kaikki on hiljaista ja levossa. Mikään omassa elämässä ei liiku mihinkään. Voimia ei ole.
Talvi on aikaa, jolloin omasta elämästä tulee tehdä inventaario: mikä on tähän hetkisen elämän voitto-osuus ja kuinka paljon tuli hävikkiä, jos näin karkeasti asian ilmaisisin. Tällaisessa vaiheessa ihminen alkaa usein tarkastella elämäänsä pidemmällä aika perspektiivillä. Syntyy halu pohtia omia elämän arvoja, tehdä tutkimusmatka itseen, ja löytää vastaus kysymyksiin:
”Kuka minä oikeasti olen ja mitä elämältäni haluan?”
Jos ihminen pystyy näin hyvään itseanalyysiin, niin suosittelen mitä lämpimimmin hakeutumista ammattilaisen pakeille. Psykoterapia on tässä kohtaan juuri sopiva paikka pohtia elämää aidosti.
Kun vertaamme luontoa toipumisen TALVI vaiheessa, niin mitä luonnossa tapahtuu?
Luonto on vaipunut horrokseen. Lumi peittää pellot ja niityt. Mikään luonnossa ei nyt kasva. Pimeys liikkuu vetten päällä – niin kuin runollisesti asian voisi ilmaista. On siis pimeää ja kylmää. Kaamos, aika jota itse ainakin inhoan, on pysyvä olotila useimmilla tässä vaiheessa vaikeasta elämäntilanteesta toipuvista ihmisistä. Tämä kuulostaa synkältä, ja usein se sitä onkin!
Mutta jos tarkastelemme luontoa hieman toisesta näkökulmasta, niin löydämme myös tämän vaiheen tärkeä ja kallisarvoisen merkityksen. Eli mitä luonnossa oikeasti tapahtuu?
Luonto on elossa, mutta se on lepotilassa. Kaikki siemenet ja juuret ovat lumen alla, eivät ne ole minnekään kadonneet. Ne vain lepäävät, kunnes tulee aika, ja se tulee joka vuosi, jolloin ne voivat taas nousta loistoonsa. Näin on myös ihmisen toipumisen kanssa. Ensin on levättävä, jota voi noista jälleen kukoistukseen! Talvi onkin toipumisen tärkein vaihe, jota ei voi kiirehtiä eikä ohittaa!
Rakkaudella,
Kaisa Mirano